Tohtori Kessler (Bela Lugosi) istuu illallisella vaimonsa kanssa, jutustelee mukavia muun muassa siitä kuinka he voisivat mennä aterian jälkeen ruokaa sulattavalle kävelylle. Tytär Virginia (Polly Ann Young) on tästä hieman huolissaan, ei koska pitäisi vanhempiensa illanistujaisia taikka kuutamokävelyä negatiivisena seikkana vaan koska arvon tohtori istuu yksin pöydän ääressä ja puhuu tyhjyyteen, kuten on tehnyt jo pidemmän aikaa sillä vaimoa ei enää ole. Rouva Kessler (Betty Compson) kun on aikapäiviä sitten paennut tohtorismieheltään ja on nyt Kesslereiden puutarhurin Julesin (Ernie Adams) kodissa piilossa. Rouva on näemmä karannut koska pelkää miehensä muilta piilossa pidettyjä väkivaltaisia taipumuksia, mutta liekö siihen luottaminen koska hänkin vaikuttaa enemmän kuin vähän päästään sekaisin olevalta. Mutta hei, miten olisi Virginian sulhanen joka pettää häntä Kesslereiden sisäkön kanssa, joka puolestaan on tyypillinen tapan sinut jos en saa sinua-salarakas, tai kaiken tietävä hovimestari jolla on mystisesti käteen ilmaantunut suuri verinen haava ja samaan aikaan joku tappaa paikallisia asukkaita ja katsojalle vihjailleen jokaisen kameran eteen astuvan olevan mahdollinen syyllinen. Jopa kiltin Julesin joka vaimoineen epäilee hetken, että he itse voisivat olla murhaajia. Nyt sitten rouva Kessler näyttäytyy yömyöhäisellä miehelleen syyttäen häntä itsensä murhaamisesta (siis vaimon, ei tohtori Kesslerin) ja se saattaa tohtorin transsiin koska hän uskoo nähneensä aaveen. Koska seuraava uhri sattuu olemaan se vaarallinen rakastajatar-sisäkkö niin tokihan ilman konkreettisia todisteita murhasta tuomitaan kuolemaan se Virginian petollinen sulhanen ja heti perään paikalle osuu hänen totuutta janoava veljensä, joka tekee tutkimuksiaan vain chillailemalla tohtorin kartanolla ja nauttien ilmaisesta ylläpidosta. Yhtä hyödyllinen on tarinan sikaria pureskeleva kyttä. Elokuvaa on kulunut ruhtinaalliset 25 minuuttia. Siis c'mon hei, onko tämä jokin M. Night Shyamalanin ohjaama saippuasarjan jakso? No, se murhaaja on - kuten takakansikin - kertoo tohtori Kessler jonka mieli on järkkynyt vaimonsa jättäessä hänet ja tekosensa hän toteuttaa tietämättömänä niistä koska on kuten jo hetki sitten totesin, transsissa ennen kuin teknosta tuli trendikästä.
Luin kolmesta eri paikasta Invisible Ghostin juonikuvauksen ja jokaisessa kerrottiin heti eikä kohta tohtori Kesslerin olevan murhaaja ja olevansa kuolleen vaimonsa aaveen hypnotisoima, mikä kuulostaa kansikuvaa ja elokuvan nimeäkin ajatellen ihan sopivalta. Paitsi tietenkin, että heti ensiminuuttien aikana tehdään selväksi ettei vaimo ole kuollut ja siten aave laisinkaan, mutta vaimonsa jättämän tohtorin mielenterveydellisen tilan huomioiden juonessa on kuitenkin osittain kunnolla lihaa järsittäväksi:
tohtori Kessler olisi tullut vaimonsa jättämäksi, kieltää asian itseltään kuvitelleen rouvan kuolleen ja nyt pöpeydessään uskoo näkevänsä vaimonsa mieltä manipuloivana aaveena, ja purkaa suuttumustaan tappamalla naisia projisoidessaan vaimonsa heihin.
Hyvä tarina vai mitä?
Miksi siis pilata se tunkemalla mukaan sankoin joukoin ympärilleen salaperäisesti pälyileviä hahmoja ja juonikuvioita joiden kuvitellaan olevan nokkelia, mutta tosiaankin ovat oikeasti ainoastaan kuvitelmaa niiden olevan nokkelia. Koska siksi, ei muusta syystä.
Siispä erinomaisesti liikkeelle lähtevä psykologinen jännäri kompuroi todella pahasti luullessaan enemmän olevan parempaa, vaikka todellisuudessa enemmän on vain enemmän eikä sen enempää. Kuitenkin hyvä osoitus siitä kuinka Bela Lugosi olisi voinut toisessa aikajanassa jäädä mieleen tarinallisesti haastavienkin draamapainotteisten elokuvien tähtenä, eikä jonain morfiiniriippuvaisena entisenä kauhuikonina.
Suosikkikohtaukseni elokuvasta on se kun porukka pohtii murhaajan henkilöllisyyttä ja eräs heistä kysyy, että onko mahdollista jotta täysin järkevä mies sekoaisi aina silloin tällöin tunniksi tai kahdeksi mielipuoliseksi murhaajaksi ja kuka-lie-asiantuntija vastaa, että kyllä, se on varsin yleistä.
Tähdet: **
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti