lauantai 2. kesäkuuta 2018

Xanda (2004)

Jo muksuna kamppailulajien lahjakkuudeksi osoittautunut hömelön sinisilmäinen Qiang (Wei-Lin Sang) on luonnollisestikin ylläpitänyt taitojaan nuoreksi aikuiseksi saakka ja siirtymä landelta kaupunkiin tarjoaa ennen unelmien toteuttamista pätkäisiä hanttihommia, kunnes viimein on aika tehdä sitä missä oikeasti on hyvä: hakata ihmisiä.
Ystävänsä koettaa houkutella Qiangia osallistumaan rahakkaaseen xanda-turpaanvetokilpailuun (joka siis on kuin mikä tahansa nyrkkipotkulaji, mutta vähän agressiivisempi. Miltä se ei kuitenkaan vertaillussa vaikuta... mutta on kuitenkin), mutta kiinnostus on tässä vaiheessa vielä minimissään koska xandasta puuttuu se kungfuun kuuluva henkisyys ja siten Qiang ei pidä itseään soveliaana osallistumaan. Kun pahat xandaharrastavat murjovat tuon ystävän on Qiangin lääkärilaskut maksaakseen astuttava kehään, mutta tottakai koska hän on tässä nimenomaisessa lajissa vielä aloittelija joka ei ymmärrä xandan todellista merkitystä tulee nenä siirtymään poskelle ja revanssia on haettava. Sitten Qiang saa vedettyä hallitsevaa mestaria Weita (Jun Teng) niin tarmokkaasti pataan, että jälkipolvetkin muistavat sen kuin eilisen. Tai no, muistaisivat ehkä jos elokuva ei olisi niin riivatun rutiininomainen tylsimys.

Muistan huomioineeni Xandan silloin kun se oli uutuuselokuva, mutta jättäneeni sen katsomatta aika varmasti koska se ei vaikuttanut varsinkaan tylsän kantensa vuoksi kovinkaan houkuttelevalta. En kuitenkaan muista tuolloin kauan sitten pistäneeni Tsui Harkin osallisuutta merkille, koska jos olisin niin varmaankin Xanda olisi päätynyt katseltavaksi ennen kuin nyt. Huomioitavaa tosin on, että vaikka Asian Visionin dvd jättää sopivasti sen kahdesti Tsarkista puhuessaan mainitsematta, ei Xanda ole hänen ohjaamansa, hän vain sattuu olemaan yksi tuottajista. Ei takakansi kyllä suoranaisesti valehtelekaan Tsarkin olevan ohjaaja, mutta kyllä tekstin kirjoittaja on tiennyt mihin suuntaan mielikuvia ohjaa kertoessaan että "Tsui Hark on palannut tässä räjähtävässä elokuvassa..." ja "Xanda on Tsui Harkin toiminnantäyteinen elokuva..."
Ei se mitään, mutta se mikä varsinaisesti kummaksuttaa tässä julkaisussa on sen tekninen taso. Rasvainen kuva (kuin kalvon läpi joutuisi katsomaan), runsaat naarmut sun muut roskat saavat miettimään, että voiko tämä tosiaan olla vuoden 2004 tuotanto (2003 lukee lopputeksteissä) ja jos on niin kuinka vähän fyffeä Hark oikein vaivautui pistämään kuvauksiin. Jos siellä ei olisi aikakaudelle tuttuja muotiluomuksia ja valkoisia douchebaggeelipiikkitukkakampauksia vaikuttaa elokuva muilta osin olevan ainakin 10 vuotta aiemmin tehty. Alkuun ehdinkin olettamaan kyseessä olevan tietoinen visuaalinen ratkaisu, mutta kyllä se mitä ilmeisemmin vain on huono alkuperäisnauha jota on käytetty ja parin kopion jälkeiseltä videonauhakuvalta Xanda näyttääkin. Dvd ei siis teknisellä tasolla vakuuta, mutta toisaalta kun seuraa elokuvan punaista lankaa siitä, että nyt taas kerran kiva tyyppi joutuu läheistään auttaakseen osallistumaan kovaotteiseen tappelukisaan niin tarinallisesti ollaan sen verran lähellä kaikenmaailman kickboxerbloodsporteja, että hitot siitä jos Xanda näyttää ikäistään vanhemmalta, koska sitä se oikeasti onkin. Joskaan vertailu saman lajityypin elokuviin ei ole hyvästä Xandalle ja minä ainakin olisin vähätellyt Harkin nimen käyttöä koska sekin tuo mieleen teoksia joiden rinnalla tämä vähäpätöisyys tuntuu tarpeettomankin kehnolta. Puolitoistatuntisena Xanda toki kuulostaa sopivan pituiselta aiheeseensa ja leikkauksessa on vielä hyödynnetty sellaista aikansa toiminnalle "sopivaa" nykimistä jonka tarkoituksena olisi tehdä tilanteista hektisempia silloinkin kun ollaan kaukana varsinaisesta toiminnasta, mutta ei, ei toimi. Xanda tuntuu pitkältä kuin nälkävuosi, sen nopeuttava leikkaus on sen verran raukeaa ettei siinä ole sitä odotettua epilepsiavauhtia ja itse kamppailukohtauksetkin ovat sen verran onnettomia että vaikuttaakin kuin leikkauksen pääasiallinen tehtävä olisi ollut todellisuutta salaillen muodostaa taviksista kamppailulajimestareita, mutta päällimmäiseksi jää vain ajatus siitä kuin koetettaisiin hädissään pelastaa mitä pelastettavissa on ja se on aika vähän se. Mukana on jonkin verran huumoria, joskin aina päälleliimatun oloisena ja sen synnyttää varsinaisen keventävän ajatuksen sijaan hyvin valjut näyttelijät joiden ilmeet kertovat paljon siitä etteivät he oikein hahmota mitä ovat tekemässä. Mikä myös aiheuttaa hallaa elokuvan pakollisen romanssijuonen sekä menneiden muistelun taakan kuljetukselle, että on vain hyvästä kun nekin jätetään kirjoitukseltaan marginaalihuomioiksi jos esiintymisellä ei edes koeteta aukkoja paikata. Kaiken kaikkiaan Xanda on pitkästyttävä elokuva jolla en rehellisesti usko olleenkaan mahdollisuuksia keskitasoa korkeammalle, ihan vain jo sen vuoksi kuinka sama tarina on esitetty lukuisia kertoja aiemmin ja nekin suurimmaksi osaksi pysytellen sillä ihan ok-linjalla, että parempaan pystyäkseen tarvitaan nykyään lähes ihme ja tuottajan nimi ei todellakaan sellainen ole. Toki tämä menee välipalana, mutta jos jo katselun aikana toivoo että seuraavaksi vuoroon pääsevä elokuva olisi parempi niin ei se nyt kovin täyttävä naposteltava ole.

En kyllä laisinkaan ihmettele ettei pääosassa olevan Wei-Lin Sangin näyttelijäura ole kuin kuuden elokuvan pituinen, mutta ihmettelen sitä miten tämän debyytin jälkeen ilmaantui vielä viisi elokuvaa (okei, yksi niistä oli ruhtinaalliset neljä jaksoa kestänyt tv-sarja). Mies on kungfu- ja ylipäätään minkäänlaiseksi elokuvastaraksi löysä kuin kesäkuumalla asfaltilla makaava jäätelö.

Tähdet: **

Ei kommentteja: