Undercover Angel (1999)
"Harrison Tyler on vähillään elävä kioskiromaanien kirjoittaja, joka ei millään löydä rakkautta. Kun hänen entinen tyttöystävänsä tulee hänen ovelleen ja pyytää häntä hoitamaan 6-vuotiasta tytärtään kuukauden ajan, Tyler saa enemmän kuin mistä hän sopi: pienen tytön, joka päättää ryhtyä hänen puhemiehekseen. Lapsi löytääkin Harrisonille tyttöystävän, mutta kun lapsen äiti tulee hakemaan tytärtään Harrison huomaa, ettei hänen elämänsä ole aivan samaa ilman 6-vuotiaan seuraa. Saatuaan tietää olevansa tytön biologinen isä Harrisonin on taisteleva saadakseen itselleen tytön, joka muutti hänen elämänsä."
Siinä se takakannesta napattu Undercover Angelin juoniselostus on kokonaisuudessaan ja kyllä, kyseessä on täsmälleen yhtä tylsä elokuva kuin miltä sen puhkikulunut keski-ikäisten kotirouvien kostutus-tarina kuulostaa. Siispä niin sanottu hulivilisinkkumies joutuu vastoin tahtoaan hoitamaan (liian aikuiseksi, eli näsäviisaaksi kirjoitettua) pikkulasta, kasvaa vastuunsa kantavaksi aikuiseksi ja lopuksi taistelee (surusilmäilee) lapsen uraputkiäidin kanssa kompromissin pysyäkseen pienokaisen elämässä. Ennenkuulumatonta! Onneksi elokuvaa tähdittävät parhaimmillaan vain ihan hyvään yltävät näyttelijät (sivuosassa olevan James Earl Jonesin jätän pois laskuista, sillä todennäköisesti hän olikin mukana vain maksaakseen jonkin laskun. Siihen riittikin se minuutin kahden vierailu), kaikki herkkismusiikista lurppaluomikatseisiin ja aikuisen alaleukavärinästä lapsen kikatukseen ovat mukana ja luonnollisesti jo elokuvan nimi on silkkaa oih!-pehmeyttä. Ostinkin aikoinaan tämän elokuvan pitkälti syystä, että sen kansi on masentavan tylsän näköinen ja sain mistä maksoin.
Kannatan ajatelmaa siitä että, jos se ei ole rikki niin sitä ei ole syytä korjata, mutta samalla kuitenkin edellytän vastuuta siitä että jos toistaa aiemman on se tehtävä hyvin. Mieluusti vieläpä niin hyvin jotta luulee sen olevan uutta. Myönnettäköön Undercover Angelin valitseman tarinan kuuluvan niihin jotka tuntuvat olevan pelastuksen tuolla puolen, mutta siitäkin huolimatta tämä luottaa aivan liian paljon siihen että tarinasta pitävät rakastavat sitä niin sokeasti etteivät vain yksinkertaisesti välitä mitä katsovat. Tätä täytyy todellakin rakastaa jos haluaa innostua siitä edes ajatuksissaan. En minä tätä täydeksi sinappikaasuksi mene väittämään, koska onhan sen kaikessa pinnallisessa pehmokliseisyydessä sellaista ihan kivaa tylsyyttä joka tuudittaa suloiseen uneen, mutta onhan se vähän niin kuin vettynyt keksi. Voi sen edelleen syödä, mutta ei siihen hampaita tarvita.
Siltikin paljon, paljon parempi kuin Adam Sandlerin Big Daddy.
Dean Winters on elokuvan tunteellinen miessankari, Yasmine Bleeth hänen unelmiensa nainen ja tarinan enkeliä, eli hoidettavaa pikulasta joka päätyy toimimaan aikuisen valvojana esittää Emily Mae Young, jonka ura näytti tyrehtyvän tähän Undecover Angelin vuoteen 1999. Ainakin hän ehti vielä aikaansaamaan elokuvan jonka täytyy olla suurinpiirtein maailman paras:
Ilmeisesti se kertoo kohtaamisesta Gandalfin kanssa:
Tähdet: *
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti