keskiviikko 18. maaliskuuta 2015

Neitsytmatka (Maiden Voyage, 2004)

Entinen erikoisjoukkojen übersotilas Kyle (Casper Van Dien) toimii nykyään turvallisuusjärjestelmien heikkouksien kapinallishenkisenä tarkastajana, joka tarkoittaa siis tietenkin paikkojen räjäyttelyjä sekä salamurhatreenejä. No pitäähän se jollakin tavalla tarkistaa kestääkö ihmisliha luoteja.
Seuraavana missiona Kylella on lomaristeily teinipoikansa kanssa ja tämähän voisi toimia vaikkapa keinona lähestyä jälkikasvun kanssa. Tottakai bilekansan seassa on myös ryövärijoukko joka kaappaa laivan matkustajineen, jolloin Kyle rupeaa kulkemaan nurkissa pistämässä pahiksia hengiltä.

Die Hard varustettuna Casper Van Dienilla on muutoinkin kuin tapahtumapaikkansa vuoksi lähempänä Speed kakkosta ja näin ollen kehnous on läsnä kuin kengänpohjaan tarttunut purukumi. Onneksi sentään vauhtiin pääsemisessä ei aikailla ja tekijät ovat selvästikin tienneet mitä vertailuja katsojat tulevat tekemään eivätkä täten nolostuen peittele kopiointien kohteita, niinpä kaikkinainen mukana oleva pöhköys vain tekee Neitsytmatkasta viihdyttävämmän kuin mitä sen kuuluisi olla. Joka tosin ei ole paljoa.
Oli kyseessä sitten luulemani roskainen silmänisku katsojalle, ilmakuva tyhjäkantisesta laivasta ja siihen yhdistyvä lähikuva siitä kuinka kannen hupailupaikat kuitenkin ovat täynnä ihmisiä, Van Dienin pokan pettäminen taikka vaihtelevalla uskottavuudella (ei uskottava taikka vaihtoehtoisesti ei todellakaan uskottava) esiintyvä uskoakseni Alan Rickmania kanavoiva pääpahis ja tietenkin tarinalliset oikopolut joissa kaikki tuntuvat tietävät mitä tapahtuu ennen kuin se tapahtuu mutta ovat silti aivan pihalla siitä mitä tapahtuu, niin ainakin B-aseman hupikömpelyys on lähes kohdillaan. Silti on hyvin vaikea alentaa/ylentää tätä niin huonoksi että se olisi hyvä, sillä liiallinen itsetietoisuus Die Hard Speedista vie se parhaimman tahattoman koomisuuden terän ja lopputulos on hyvällä tuulella ollessa ihan ok.

Tähdet: **
Neitsytmatka

Ei kommentteja: