keskiviikko 15. lokakuuta 2014

Panssarilaiva Potemkin (Bronenosets Potjomkin, 1925)

Venäjällä tyytymättömät kansalaiset alkavat nousemaan kapinaan hallintoa vastaan ja joukkoon liittymistä harkitsevat myös panssarilaiva Potemkinin miehistö, jota nöyryytetään tarjoamalla pilaantunutta lihaa ruuaksi. Kyllä isä punaisen pitäisi pitää parempaa huolta alamaisistaan. Se herättää ymmärrettävää kiukkua jota johto koettaa tyrehdyttää äärimmäisillä keinoilla, joka puolestaan toimii viimeisenä niittinä miehille jotka eivät suostukaan kääntymään veljeään vastaan vaan nousevat viimein vastustamaan herrakansan tyranniaa. Kohta kansakunta uskaltautuu yhdessä vaatimaan ihmisarvoaan, mutta johto ei tarjoakaan syötävksi kakkua vaan kuolemaa.

Mitä meidän tulee tietää Sergei Eisensteinin klassikkoelokuvasta Panssarilaiva Potemkin? No, tämän julkaisun takakannen perusteella vain, että kyseinen teos on ensi-iltansa jälkeen päässyt useastikin kaikkien aikojen parhaimpien elokuvien listausten kärkeen ja että Kevin Costnerin Lahjomattomiin on lainattu Potemkinin kenties tunnetuin kohtaus (ns. Odessan portaat).
Kiitos ja näkemiin.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
Siitäkin huolimatta kuinka Lahjomattomissa onkin lainattu tuota kohtausta jopa niin taidokkaasti, että se saattanee olla sen elokuvan muistettavin kohtaus, on samaista tilannetta jo pelkästään Brian De Palman toimesta toistettu sen verran usein ettei ainoastaan sen tulisi olla tärkeintä mitä Potemkinista voidaan kertoa.
Sinänsä ymmärrän kyllä kansitekstin laatijaa siinä, että on olemassa elokuvia joista on kerrottu oikeastaan kaikki mahdollinen ja joiden kohdalla ollaan sen verran kehuvan yksimielisiä ettei trollausta lukuunottamatta voi oikein keksiä uutta sanottavaa. Nyt tietenkin puhun nimenomaan yksittäisistä elokuvista, enkä täten väitä sen toteamani yksimielisyyden kattavan koko Eisensteinin uraa, sillä he jotka automaattisesti luokittelevat kaikki tietyn tekijän elokuvat aina täydelllisiksi ovat kaurimäkeläisiä joilla on pyhä lehmä ojassa. Kuitenkin Panssarilaiva Potemkin kuuluu niihin elokuviin, että jos sen vain toteaa olevan esimerkiksi kakkaa, niin sen sanoo todennäköisesti vääristä syistä. Koska oma maku on täysin erilainen, koska se on mustavalkoinen, koska se on vanha, koska se on venäläinen, koska siinä ei ole Vin Dieseliä, tms. Ja tokihan jos jokin on jonkun mielestä sontaa koska siinä ei ole Vin Dieseliä niin se riittäköön hänelle, mutta sellaisen perustelun suurin painoarvo on vain siinä perinteisessä "tää on vaan mun mielipide"-keinossa sivuuttaa asioita aivan samaan tapaan kuin pelkkää pahaa muista puhuvat sanovat "mä vaan sanon totuuden." Hitto, jopa Extreme tiesi todeta jokaisella tarinalla olevan kolme puolta ja jos Nuno Bettencourtin johtama nyhveröpumppu sellaiseen viisauteen pystyy, niin siihen tulisi myös biebereiden yltää. Se kuinka Potemkin on mykkä, siinä ei ole värejä tai muuta vastaavaa ei kuitenkaan poista sitä, että jo pelkästään sen porraskohtauksen ansiosta kyseessä on elokuva josta edelleenkin otetaan niin vahvasti mallia, että oma ajallisesti modernimpi elokuva saattaa tulla parhaiten muistetuksi juuri lainan vuoksi. Joten jos joku toteaa jonkin elokuvan olevan parempi vain koska se 2000-luvulla tehty, niin senkin juuresta todennäköisesti löytyy Potemkin tai jokin muu vastaava vanhus.
Koska tiedän etten ole kykeneväinen sanomaan tästä elokuvasta mitään sen ihmeellisempää ja oivaltavampaa kuin on jo kuoliaaksi toisteltu muissa yhteyksissä, niin pelkän hehkutuksen sijaan totean itseäni toistaen vain, että kun seuraavan kerran katsotte jotain uudempaa elokuvaa jossa vääryyttä kokeva yksilö nousee isompaansa vastaan, niin toivottavasti ainakin ymmärrätte sellaisella olevan usein juurensa Potemkinissa samaan tapaan kuin kärjistetysti todettuna kaikki tieteisfantasiat ovat Metropolis ja kaikki kauhu Nosferatu. Pelkistettyä, rajoittunutta ja pinnallista kommentointia kenties, mutta kun tälläisellä ajatuksella Potemkinin katsoo, niin huomaa sen olevan niin moni uudempi elokuva ennen niiden tekoa.
Ei se ole mikään vaatimus ettäkö siitä tulisi pitää enemmän kuin jostain Cheekin konserttitaltioinnista, mutta se ei ole huono koska hän ei ole siinä.

Tarinasta sanon kuitenkin sen verran, että mielestäni on ollut erinomainen veto pistää kansalaiskapinan kasvoiksi sotilaat jotka itsessään edustavat valtiollisuutta ja sen tarjoamaa turvaa, ja kun tätä tukiseinää vastaan omat iskevät, on se sen verran vahva symboli vallitsevista epäkohdista diktatuuriin päätyneestä hallinnosta, että varsinkin tämän hetkisen ulkopoliittisen hengen aikana se iskee kuin nyrkki vasten kasvoja.
Ilman yhdistämistä nykyhetken putinismiin, tms. on minun kuitenkin hiukan nuristava siitä, että vaikka tarina on poliittisuudestaan huolimatta helposti ja nopeasti avautuva, ja vaikka se keskittyy kuvaamaan tapahtumia Potemkinin miehistön kautta niin koska heti alussa todetaan tämän kyteneen pinnan alla jo hyvän tovin ja ns. tavallisen kansan nousseen jo aiemmin vastustamaan vääryyttä, tuntuu elokuva hyppäävän liian ison osan tarinaa ylitse. Tosin oikeastaan pitäisi ehkä pikemmin kritisoida tarinan jäävän kesken tietäen alkaneen vallankumouksen Venäjällä, mutta vaikka elokuva kertookin enemmänkin Potemkinin miehistön tarinan niin hiukan enemmän olisin halunnut tietää mikä vei heidät siihen tilanteeseen ja saman muun kansan osalta. Pilaantunut liha on hyvä vertauskuva esittämään alemmassa kastissa olemista ja arvostuksen puutetta, mutta se oli pikemmin viimeinen katkennut kamelin selkä ei alkuperä.
Tosin kuten jo nykyhetken mainitsinkin niin kyseessä on aika pieni valituksen aihe, sillä jos Potemkin tuntuu tälläkin hetkellä ajankohtaiselta on sen tarina ilman pohjustuksiakin tiedossa.
Mikä kuitenkin myös hieman tarinassa kiusaa on sen vapaus, veljeys, tasa-arvo-lopetus, sillä todellisten tapahtumien negatiivisempi päätös karkuruudesta on vaikuttavampi ja se olisi mielestäni paremmin osoittanut Potemkin-elokuvan kohdalla sen perimmäisen tarkoituksen epätoivoiselta vaikuttavasta taistosta epäkohtia vastaan.

Mitä tulee kuuluisan porraskohtauksen näyttävyyteen niin pirun hienohan se on, mutta kyllä Potemkin sisältää useita muitakin erittäin vaikuttavia kuvia ja etenkin ihmismassakohtaukset saavat huulet pyöreäksi hämmästyksestä.

Kyseessä on elokuva joka olisi kaikkien syytä katsoa, vaikka sitten edes vakuuttaakseen itsensä siitä etteivät mykkäelokuvat ole juuri hänen makuunsa. Jotkut elokuvat vain tulee kokea.

Tähdet: *****
Panssarilaiva Potemkin

4 kommenttia:

Tuoppi kirjoitti...

Kokonaisuutena varsin mielenkiintoisen näköinen kokoelmalotju. Tartee pitää simmut auki sen suhteen, kun tuolla maailmalla kulkeepi...

Anton von Monroe kirjoitti...

Ei lainkaan rajoittunutta kommentointia, vaan ajatuksia herättävää analyysiä. Olen nähnyt Potemkinin pari kertaa kankaaltakin, ja saattaa yllättää, mutta en "osta" sitä ihan karvoineen päivineen. Sen ansiot ovat monet, mutta jotenkin se alkupuolisko aina jättää kylmäksi siihen verrattuna, mitä Odessan portaita lähestyttäessä ja niiden jälkeen Sergeillä on tarjota. Potemkin (josta viime vuosina on alettu Suomessa virallisissa yhteyksissä käyttää translitterointia Potjomkin - se ensimmäinen "o" lausutaan lisäksi "a":na)on Suuri elokuva, koska sillä on Suuri aihe; tietysti se on usein myös visuaalisesti ja näkemyksellisesti vaikuttava - mutta kokonaisuudessa on eräänlaista tyhjäkäyntiä. Laajan vistan sijaan Potemkin on isojen kuvien ja hetkien elokuvaa. Samalla tapaa kuin Nosferatu paitsi että Nosfessa niitä hetkiä ja leimauksia on vähemmän. Nosfesta en itse asiassa edes pidä. (En kuulu Murnaun suurimpiin ymmärtäjiin.)

...noir kirjoitti...

Lieneekö se kylmäksi jäämisen syy siinä, että kuvien suhteen elokuva kasvaa koko ajan isommaksi portaita lähestyttäessä. Aluksi laivalla kuvataan yksittäisiä henkiköitä (tiskaajaa, pappia, etc. aika tarkasti) ja mitä enemmän kapina kasvaa niin sitä eeppisemmäksi kuvatkin muuttuvat ja ennen portaita ne kaupungilla marssivat ihmismassat ovat aika päällekäyvä näky. Joten kenties se on tarkoituksellista, että alku on pienempää,laimeampaa, jotta itse suuri konflikti olisi verrattaessa vieläkin vaikuttavampi. Voisihan sitä tavallaan todeta kyseessä olevan vain isommassa mittakaavassa samanlainen (joskin perustellumpi) reaktio kuin pillastuminen siihen, että omalla lautasella on karva ja siitä herää huutoraivari kokkia kohtaan.

Tuosta Classics collectionista (en tiedä onko sarjassa osaa kaksi) mainitsen sen olevan erinomainen kokoelma ja tuo Nosferatu esimerkiksi ei ole se jenkkijulkaisu jossa hahmojen nimiä on muutettu. Joten sitä kaipaavien tulee etsiä muita versioita. Itselläni se on kasetilla.
Metropolisin versio on kahden tunnin mittainen, eikä siten siis sama jota on viime vuosina saanut helposti Suomesta blurayna. Sekin minulla toki myös on. Mutta Metropolisin kohdallakin eri mittaisia versioita on kuin sieniä sateella, joten tuon kokoelman tarjoama on ehdottamasti hyvä versio.

Jessus kirjoitti...

Tämä elokuva on tullut nähtyä joskus viestinnän opintojen aikana, jonkin elokuvakurssin yhteydessä. Muistelisin olleeni aika vaikuttunut ja samalla hämmentynyt. Pitäisi katsastaa uudelleen.