tiistai 23. maaliskuuta 2010

Tulokas (The Rookie, 1990)

Hän on kyttä. Kovaotteinen ja tyly sellainen.
Häntä esittää Clint Eastwood, mutta hän ei ole Harry Callahan.

Erehtyminen on inhimillistä ja Rookie kuuluu niihin elokuviin joissa Eastwood esittää hahmostaan riippumatta Likaista Harrya, tai vähintään jonkinlaista spin offia.
Tämä elokuva on idealtaan kuin Harry Ja Poika.


Nick Pulovski (Clint Eastwood) on siis hyvin paljon Harry Callahania muistuttava kyttä joka koettaa saada kiinni kaupunkia kiusaavan autovarasliigan ja sen mystisen johtajan, Stromin (Raul Julia.) Juuri kun pidätys on tapahtumaisillaan, tulee Nickin pari ammutuksi (kuinkas muuten) ja Strom pääsee karkuun, ilman että Har,,, Nick ehtii näkemään häntä. Mutta silti Nick tietää että Strom, tuo kaupungin pahamainen miljonääriautokauppias tai mikä lie mekaanikko, on autovarkauksien ja nyt myös poliisin tapon takana. Nick ei vain pysty todistamaan sitä. Se ei kuitenkaan estä Nickia kiusaamasta Stromia.
Sikarinpolton ohessa Nick joutuu vielä kouluttamaan uutta pariaan, miljonäärin poikaa, David Ackermania (Charlie Sheen.) David on perheensä musta lammas koska ei suostunut jatkamaan ökyrikkaiden kaviaariorgiaelämää, vaan halusi ennemmin olla poliisi. Tietenkin Davidin syy ryhtyä poliisiksi ei johdu pelkästään kapinasta perheensä status quota kohtaan, vaan penskana David menetti veljensä ja hän syyttää siitä itseään. Joten suojelemalla, eli vetämällä turpaan viattomia David koettaa lunastaa itselleen synninpäästön.
Nick ei halua Davidia parikseen, koska pitää tätä vain esteenä omille pyrkimyksilleen saada Strom vangittua. Molempien kiinnostus moottoripyöriin toimii jäänmurtajana ja Nick alkaa näkemään Davidissa edes jonkinlaista potentiaalia.
Stromin bisnekset alkavat mennä käsille Nickin jatkuvan häirinnän ansiosta ja Strom päättää häipyä maasta ja rahoittaakseen uuden äveriään elämänsä, tekee kasinokeikan. Nick saa vihiä asiasta ja järjestää ansan Stromille, mutta kiitos Stromin himokkaan apulaisen, Liesln (Sonia Braga) ja Davidin hermoilun, Nickin ansa menee poskelleen. David vastaanottaa luoteja selkäänsä ja Strom ottaa Nickin panttivangikseen.
Nyt Strom haluaa rahaa siitä hyvästä ettei tapa Nickia, mutta kaupungin johto ei ole valmis maksamaan Nickista elävänä eikä kuolleena
Kaiken lisäksi David joutuu pakkolomalle koska kaikki syyttävät häntä Nickin ahdingosta. Joten tämä meinaa sitä, että nyt David lähtee omin luvin pelastamaan Nickia ja vuorossa on täten se aikuistumisosuus. Asia hoidetaan tietenkin siten että David menee erääseen prätkäbaariin, polttaa baarimikon, hakkaa joka hemmetin hyypiön siellä ja lopuksi tuikkaa vielä baarin tuleen.
Ammuskeltuaan ja hakattuaan itsensä läpi kaupungin, David käy pyytämättä miljonääri-isältään, Eugenelta (Tom Skerritt) rahat lunnaisiin.
Nick on sidottuna tuoliin ja Liesl on jäänyt paikalle vartijaksi. Luonnollisesti Liesl repii Nickin paidan, hyppää tämän syliin ja periaatteessa raiskaa Nickin. Siinä samalla Liesl esittelee kaulassaan koruna olevaa luotia ja kertoo kuinka Stromilla on samanlainen ja jos toinen kuolisi, niin toinen ampuisi itsensä omalla luodillaan. Tehän tiedätte mihin tuo paljastus tulee johtamaan.
Siinä sivussa Stromin nimensä mukainen apulainen, Loco (Marco Rodríguez) vierailee Davidin kotona aikeenaan tappaa tämän tyttöystävä, Sarah (Lara Flynn Boyle.) Koska elokuvan edellisistä 80:stä minuutista vain jokin vaivaiset 70 minuuttia oli toimintaa, niin tietenkin David ehtii ajoissa paikalle ajamaan moottoripyörällä ovesta läpi.
Nick pääsee vapaaksi ja David saapuu pelastamaan häntä. No, Strom ja Liesl pääsevät pakoon, jättäen Nickin ja Davidin räjähtävään taloon. Sieltä päästään tietenkin karkuun ajamalla autolla ikkunasta läpi.
Nick ja David jahtaavat Stromia lentokentälle ja juoksevat sitten karkuun heitä jahtaavaa lentokonetta.
David ampuu Liesln ja Nick ampuu Stromin tämän kaulassa riippuvalla luodilla.
Sitten koetaan isällinen hetki kun Nick ja David makaavat verisinä lattialla.
Lopuksi näemme vielä kuinka Davidista on tullut kova sikaria poltteleva kyttä, Nickista on tullut paikan uusi pomo ja kuinka David saa oman koulutettavan. Ympyrä on sulkeutunut ja se jatkuu ja jatkuu kuin päättymätön tarina.


The Rookie ei ole mikään järin fiksu elokuva, joten eniten siitä nauttii kun kääntää volyymin täysille ja aivot nollille. Elokuva kuitenkin teki eräällä tavalla vaikutuksen minuun ja muutamaan ystävääni. Sillä kun tämä elokuva ilmaantui aikoinaan, niin lyhyen aikaa sitä tuli usein keskusteluissa siteerattua. ”It's not just a job, it's a fuckin' adventure” on yksi lauseista joka aina muistuu mieleen tätä elokuvaa ajatellessa. Tässä elokuvassa poliisipäällikkö kuvailee sillä poliisin ammattia, mutta sopiihan se vaikkapa kaupan kassalle ihan yhtä mainiosti.

Lisäksi Rookiessa roistot toistelevat poliiseista puhuessaan sanaa pig ja kieltämättä se kuvaus jäi pitkäksi aikaa, silloisessa kapinavaiheessa päälle.

Muistan myös kuinka elokuvan ollessa uusi, useampi kriitikko keskittyi kirjoituksissaan yhteen ainoaan asiaan Rookiessa ja se tuntui olevan monelle ylitsepääsemätön asia joka oli sekä mauton, että kaiken hyvän ja säädyllisen tuho. Kyseessä oli tämä Eastwoodin raiskauskohtaus, jossa uhrina oli siis harvemmin sellaisena esitetty mies. En ole koskaan oikein ymmärtänyt miksi se oli niin outoa ja niin että sekä mies- että naiskriitikot tarttuivat juuri siihen kohtaukseen. Eihän siinä ensinnäkään näytetä mitään, vaan kuvarajaus jättää paljon pois. Ja toisekseen kohtaus on nopea, eikä täten jää mässäilemään aiheellaan. Tuskin se että uhrina oli mies oli mitenkään erityisen shokeeraavaa. Ehkäpä siihen tartuttiin vain koska Rookie on aika suoraviivainen toimintaelokuva jossa ei ole hirveästi tarttumapintaa.


Mielenkiintoista tai ei, on se että monet ovat nähneet Rookiesta pätkän tietämättään. Kun DVD-formaatti oli vielä suht' uusi, niin monen elokuvan alussa oli aina jonkinlainen DVD:n ylivoimaa kuvaileva traileri. Yhdessä näistä trailereista oli mukana kohtaus jossa auto lentää ja takana on räjähtävä tulimeri ja tämä kohtaus on Rookiesta.


Rookie on toimintaleffa niin hyvässä kuin pahassakin. Toki se sisältää runsaasti näyttävää toimintaa, mutta juoni jää yhdentekeväksi ja hahmot paperinohuiksi. Tämä johtaa siihen että tarinasta ei välitä ja elokuvan näyttelijät eivät juurikaan loista. En nyt tarkoita ettäkö Sheen, Eastwood, Julia, tai muutkaan olisivat mitenkään huonoja, mutta kenenkään ei tarvitse myöskään kurkotella kovinkaan korkealle.
Juoni on vain hyvä jahtaa pahaa-tarinointia jota maustetaan nyrkkien heilutuksella, ammuskelulla ja räjähdyksillä. Jokaista niistä on mukana hyvin paljon ja ne ovat kieltämättä toteutettu mallikkaasti. Välillä kuitenkin kaikki autollahyppimiset, lentokonetta karkuunjuoksut, moottoripyörällä ovienläpiajot ja muut rupevat huvittamaan. Toisaalta taas, ei tätä voi kuitenkaan mennä varsinaiseksi roskaelokuvaksi sanomaan, sillä toteutus on liian ammattitaitoista.


Koska Rookieta katsoessa pitää asennoitua siihen puhtaana viihteenä, niin sen juonen puuttumiseen tai ohuisiin henkilöhahmoihin ei suuremmin keskity, eivätkä ne täten juurikaan vaivaa. Mutta elokuvassa on yksi mielestäni ihan järjetön idea, josta en osaa sanoa onko sen tarkoitus olla vitsi vai ei.
Strom on olevinaan Saksalainen.

Raul Julia oli mainio näyttelijä ja uskottava monessa eri roolissa. On hän tässäkin elokuvassa ihan oikea mies roistoksi, mutta että Saksalainen? Yhtä uskottavaa olisi jos Schwarzenegger esittäisi Irlantilaista. Miksei Julian hahmo voinut olla latino, sillä hän ei ulkonäöltään ja aksentiltaan istu Saksalaiseksi sitten yhtään.

The Rookie on tyhmä, mutta hauska.


Tähdet: ***
Tulokas

...NOIR

2 kommenttia:

Soni Lukkarinen kirjoitti...

Kumma juttu mut itsekin muistan kyseisestä leffasta vain lopun lentokenttäammuskelun ja tämän kyseisen "raiskauksen". Luulen että miksi se raiskaus oli niin "iso" juttu silloin ja nyt, koska sellaista ei juuri näe elokuvissa. Raiskauksena sitä ei kyllä hyvällä omallatunnolla pitää, jos raiskauskuvausta vertaa esim. Irreversiblen raiskauskohtaukseen.

...noir kirjoitti...

Joo, ehkä Rookien raiskaus vaikutti erilaiselta, koska se tapahtui suurelle yleisölle suunnatussa elokuvassa. Verrattuna tuohon Irreversibleen, joka lähes elää ja hengittää vain sen raiskausosuuden kautta, niin Rookien vastaava kohtaus on kaikkea muuta kuin raiskaus. Irreversiblea tuskin kuitenkaan oli tarkoitettukaan massayleisölle, joten suhteutettuna yleisöönsä, Rookie tuntui ehkä yhtä agressiiviselta.
Ja varmasti yksi syy miksi Rookien raiskaus jäi monen mieleen, oli se että se tapahtui nimenomaan Eastwoodille. Samahan se olisi jos Rio Bravossa John Wayne raiskattaisiin.